Ja niin joulu joutui jo taas Pohjolaan, joulu joutui jo sydämiimmekin. Mukaellen Sylvian joululaulua. Minulle tuo sydämeen joutunut joulu on pysäyttänyt miettimään, mitä se mahtaa tarkoittaa jokaiselle meistä. Etenkin itselleni.
Sydän on täynnä rakkautta. Sydän on symbolina rakkaudelle. Se merkitsee lämpöä, iloa, hyväksyntää. Positiivista tunnetta. Kaikkea sitä, mitä ihminen pohjimmiltaan kaipaakin. Olla rakastettu. Ilman sydäntä ei ole elämää. Ihan fyysisestikin.
Joulu on aikaa rakkauden, ystävien, sukulaisten, kaikkein lähimpien ihmisten. Joulu on kaunis, herkkä ja herttainen. Työn touhu, kiire ja melske jää taakse. On aika levon ja rauhan. Meille julistetaan joulurauha itse kullekin säädylle. Jos sitä rikkoo, on se rangaistava teko. Otamme kaiken hartaudella vastaan. Uskomme sen. Vastaanotamme sen. Ymmärrämme sen. Joulu kuuluu jokaiselle, lapselle, aikuiselle ja vanhukselle (jälleen joululaulua mukaellen).
Entäs aika ennen joulua? Miten olemme saavuttaneet joulurauhamme sydämiimme? Tästä kohdasta alkaakin jonkinlainen sisäinen kapinani. Itse siihen yleensä vuosien ajan syyllistyen. Kiire, stressi, väsymys, juosta mieli kireänä hyllyjen välissä etsien viimeisiä lahjoja, puuttuvia ainesosia jouluruokiin. Sorttia on jo monenlaista, mutta vielä olisi saatava jotain aikaiseksi. Kuusen valinta. Onko se riittävän tuuhea, tasaisesti kasvatettu, prameakin ehkä. Saunalauteet ja ikkunat pesemättä, verhot ompelematta (tai ostamatta, silittämättä).
Ja niin. Lastenkin pitää olla kiltisti, jotta saavat lahjoja. Tuhmat jäävät ilman. Ja kuitenkin lahjavuori on kuusen alla juuri sellaisena kuin se on luvattukin. Onhan lapset ne kuitenkin kaiken tuhmuuden keskellä ansainneetkin.
Joka joulu olen saanut sismpäni miettimään asioita jostain toisesta näkökulmasta. Ensimmäinen kohtaaminen erilaiseen jouluun oli muutama vuosi sitten, kun tajusin erään ihmisen kertomisen kautta ja erästä artikkelia lukien (joka siis vain vahvisti tätä erästä tosi tarinaa), että joulun aika on tilastollisesti vuoden vilkkainta aikaa kotiväkivallan ja alkoholin käytön suhteen! Jouluna! Olin elänyt siihen asti idyllisessä kuplassani. Jouluhan on rakkauden ja lähimmäisyyden aikaa. Rauha on julistettu kaikille säädyille kaikkialla maailmassa... Juhannuksenahan päihdytään! Sen olin jo toki oppinut näkemään. Mutta joulunakin ja pahemmin kuin koko vuotena :( Surullista, hyvin surullista...
Toinen kohtaaminen erilaiseen jouluun tulee oman työni kautta ja omien poikien kavereiden kautta. Joululoma ei ole odotettu. Mielummin oltaisiin koulussa tai päivähoidossa. Joululoma on liian pitkä vanhempien riitojen kuuntelemiseen, perheet ovat hajonneet ja riidellään lapsista. Ei ole ehjää joulua. Lahjat eivät tuo rakkautta. On myös lapsia, jotka eivät saa lahjoja. Se on raskasta, kun koulukaverit kertovat loman jälkeen saaduista lahjoistaan ja matkoistaan "paratiisisaarille". No, tässä kohtaa totean vain, että olemme itsekin lähdössä matkalle jouluaattona. Ihan ensimmäistä kertaa! Ja se jos mikä jännittää!
Omalla asuinalueellani on paljon yksinäisiä vanhuksia. Olipa kerran yksi vanhus, joka kertoi että ei ole nähnyt perhettään vuosiin! Oma vaimo oli kuollut ja lapset lapsenlapsineen eivät käyneet isän, papan luona. Hän tuli usein juttelemaan, kun olin aikoinaan lasten kanssa hiekkalaatikolla tai annoin lapsille vauhtia keinussa. Tuli joulu. En enää nähnyt häntä. Kuulin naapurilta, että pappa oli saanut sydänkohtauksen. Kaipasikohan häntä kukaan?
Yksinäisiä, kaikenikäisiä ja kaikenlaisia ihmisiä on paljon. Joulu tekee monille kipeää. Sydämeen. Sisimpään. Sinne, missä rakkaus ja lämpö asuu.
Tänä jouluna olen nähnyt lasten rakkauden ja läheisyyden kaipuun! Viimeiset pari viikkoa töissä olen ollut suuri syli monelle lapselle. Se on ollut riipaisevaa! Monilla lapsilla on perhe hajonnut. He eivät oikein tiedä, missä joulu vietetään. On lapsia, jotka eivät edes näe vanhempiaan. Tai kuten eräs poika totesi: "En haluaisi olla kummankaan luona. Äidin luona ei ole isää ja isän luona ei ole äitiä." Poika itki. Niin itki minun sydämenikin....
Näiden kokemusten jälkeen minulle joulu merkitsee jotain vain sydämessäni. Ei ulkoisissa puitteissa. Sydämeeni joulun teen ja mieleen hiljaiseen, taas Jeesus lapsi syntyy uudelleen. Omalle perheelleni tärkeintä joulussa on yhdessä olo ja lepo ja katkos arjen pyörteistä.
Yleensä jouluaattona olemme joulukirkon, jouluruoan syömisen ja lahjojen avaamisen jälkeen vaihteneet yöpuvut päälle ja villasukat jalkaan. Suklaa, hyvä kirja tai elokuva vie ajatukset työn touhusta. Tänä vuonna olemme ostaneet pari kuivakakkua valmiiksi. Laatikot ostamme valmiina. Piparit ja joulutortut teemme itse. Kinkku on jo ostettuna. Siinäpä se! Joka joulu on mennyt erilaisella kaavalla. Voimavarojen ja innostuksen mukaan. Joulu tulee jokaiselle! Olen miettinyt sitäkin, että vaikka söisimme vain spagettia jouluaattona, olisi se meidän näköinen joulu! Kuka on sanonut, että jouluna syödään vain laatikoita. Ei kukaan :) Sitä paitsi tänä jouluna meidän perhe syö suurimmaksi osaksi pizzaa :D
Minun joululahjtoiveeni on se, että jokaisella voisi olla joulu sydämessä. Ja muistaisimme edes yhtä ihmistä tavalla tai toiselle, jolla ei ole mahdollisuutta ehjään tai aineelliseen jouluun. Anna vaikka lämmin rutistus lahjaksi.
Tässä linkki joululauluun: Tulkoon joulu!
Kommentit