Tänään kesälomapäivä päättyi ihanaan kruunaukseen: Sauna ja mansikat :) Niin kesäistä ja ihanaa! Ennen saunaa vietimme perheen kesken pienen hetken nuorimmaista juhlien. Hänellä oli juhannuspäivänä syntymäpäivä. Olimme tuona päivänä sukujuhlissa. Juhannuspäivän aamuna meidän piti muistaa nuorimmaistamme, mutta me hajamielliset vanhemmat unohdimme sankarin lahjat kotiin! Pienoisen pettymyksen jälkeen poika ymmärsi tilanteen :) Näin tilanteet joskus elävät omaa elämäänsä. Tänään sitten lunastimme lupauksemme ja kotona on nyt onnellinen poika :))

Aamulla, kun mieheni lähti töihin, lähdin itse pikaisesti käymään kaupassa. Lasten serkut olivat tulossa päiväksi meille. Nuorimmaisen malttamaton ja kärsimätön luonne tuli jälleen hyvin esille :) Keneltä leinee perimänsä saanut ;) En ainakaan tunnusta omaavani kyseisiä piirteitä... Hmmm...

Päivä menikin nopeasti ja vauhdikkaasti. Pieniä toiveita on tällä hetkellä saada siskon perhettä lähemmäksi asumaan. Serkukset voisivat nähdä useammin silloin. Jännityksellä jäämme odottelemaan :)

Serkkujen lähdettyä lähdimme mieheni kanssa extemporee Herttoniemen kartanon aluetta kiertelemään. Koko päivän on välillä satanut - välillä paistanut. Otimme pienoisen riskin, että selviytyisimme kastumatta. Ihan niin ei mennyt, mutta onneksi puiden lomassa voi pitää myös sadetta. Minulla oli tietysti kamera mukana ja sen kastumista piti varjella eniten. Mehän emme ole sokerista  ;) Pieni sade ei haittaa. Kesä kuivaa sen minkä kasteleekin. Ja olihan meillä sauna. Yritin ottaa kuvaa sateesta, onnistumatta siinä. Ehkäpä joku kerta onnistaa :)