Ihana tulla kotiin kassillinen ajatuksia luotaavia muistoja ja hetkiä, jotka kantavat pitkälle! Viiteen päivään mahtuu yllättävän paljon. Tuntuu, kuin olisi pidempäänkin pois kotoa. Kotiin on aina niin hyvä tulla. Tosin aamulla herätessäni, olin vielä sitä mieltä, että en halua lähteä Helsinkiin vesisateeseen. Ystäväni lohduttava soitto matkalla kotiin kertoi ilouutisen, että koko päivänä ei ole satanut vettä. Mitä lähemmäksi pääkaupunkiseutua saavuimme, sitä lämpimämmältä alkoi autonkin lämpömittari näyttämään :) 20 astetta ja poutapilvinen sää sai jo hymyilemään! Ja mikä ihaninta - ei hyttysiä ;)

Tapasimme paljon sukulaisia sukujuhlissa. Olen sukurakas ihminen ja suku on minulle tärkeä! Ihana, että minulla ja miehelläni oli samaan aikaan loma ja pystyimme lähtemään reissuun. Näin joitakin sukulaisiani pitkästä, pitkästä aikaa ja joidenkin serkkujeni lapsia näin ensimmäistä kertaa. Suloisia veitikoita :)

Kävimme samaisella reissulla myös Vaasassa. Vaasa oli hiljaistakin hiljaisempi kaupunki. Tuntui jo siltä, ettei kaupungissa paljon muita olekaan meidän lisäksi. Juhannuksena ihmiset ovat varmasti mökeillään. Yövyimme Rantasipi hotellissa ja polskuttelimme ahkerasti Tropiclandiassa. Paluumatkalle lähtiessämme autossa oli harvinaisen hiljaista. "Riehuminen" vedessä oli tehnyt tehtävänsä :)