Myrskytuuli paukuttaa parvekelaseja ja sade piiskaa ikkunoita. Ihanaa viettää sunnuntaipäivää tiiviisti kotioloissa kaikkea pientä puuhastellen :) Ei ole kiirettä eikä syytä lähteä minnekään. Nautin tällaisista päivistä! Lapsetkin saivat leikkikaverin.Meno on vilkasta ja vaatehuone on leikkien temmellyskenttä. Johtuneisikohan siitä, että päätimme tehdä muutoksia kahdessa lastenhuoneessa. Näitä huoneita yhdistää yhteinen vaatehuone. Nuorempien poikain huoneesta on jo muutaman vuoden ajan ollut ovi suljettuna vaatehuoneeseen. Nyt päätimme avata tuon oven, jotta nuoremmat pojat pääsevät myös omasta huoneestaan vaatehuoneeseen. Tähän asti he ovat kiertäneet vanhempien poikien huoneen kautta ja siitä on välillä syntynyt erimielisyyksiä. Kunnioitusta molemmille huoneille ja yleiselle rauhalle sallittakoon :)

Mieheni toi perjantaina pussillisen raparperia työkaveriltaan. Raparperi on suurta herkkuani etenkin kiisselissä ja piirakassa! Tänään sitten tein jälkiruoaksi meille pellillisen piirakkaa vanilijakastikkeen kesa. Nami, nami! Puurosämpylöitäkin väsäilin pitkästä aikaa aamuisen puuron lopusta, lisäten runsaasti kaurahiutaleita. Puurosämpylät ovat meidän perheen ykkösjuttu! Tänään nautimme lihakeiton kanssa lämpimiä uunituoreita sämpylöitä. 

 

Mukavaa sunnutai iltaa!